Ensimmäiset muistikuvani suomalaisen urheilijan menestyksestä ajoittuvat vuoteen 1995. Tuolloin 7-vuotias pieni poika seurasi tv:stä Suomen jääkiekkomaajoukkueen taistelua Globenin hallissa. Tunne oli ikimuistoinen kun Ville Peltonen ja Saku Koivu häkellyttivät kaukalossa ja Suomi saavutti kautta aikain ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Den glider in -biisin sanat osattiin jo paljon ennen kuin ymmärrettiin ruotsin kielestä mitään muuta.
Nyt 16 vuotta myöhemmin, tunnetila on vähintäänkin yhtä voimakas juuri tulleen toisen mestaruuden johdosta. Saku ja Ville ovat vaihtuneet parivaljakkoon Jarkko ja Mikke. Tiedossa oli jo ennen finaalia että mikäli voitto tulee, se on Suomen kansalle valtava asia. Maanantaina Helsingin kauppatorilla käyneenä voin sanoa 100 000 Suomen voittoa juhlivan ihmisen joukon olevan aika vaikuttava näky. Den glider in oli onneksi jo vaihtunut tuoreempaan, Pojun esittämään Poika saunoo -kappaleeseen.
Puhetta on riittänyt niin Granlundin ilmaveivistä, Mertarannan fanaattisesta selostuksesta kuin leijonien kosteasta juhlinnasta ja Jutin nilkkatulehduksesta. Aggressiivisimmat kriitikot ovat verranneet tämän vuoden kisoja yhtä "heikkotasoisiksi" kuin edellisenä mestaruusvuonna 1995.
Mielestäni kisojen taso oli huikea. Uusia maita ja lahjakkuuksia nousi ryminällä kiekkokartalle. Jotain kisojen tasosta kertoo myös sekin fakta, että Ilja Kovaltchukin ja Alexander Ovetchkinin Venäjä sekä Rick Nashin ja Jason Spezzan Kanada jäivät molemmat ilman mitaleita. Molemmat maat ovat kuitenkin olleet viime vuosina kisojen kestomenestyjiä täysin samanlaisilla kokoonpanoilla.
Eli kiitokset omasta puolestani Leijonille mahtavasta suorituksesta! Toivotaan, ettei seuraavaan mestaruuteen mene yhtä pitkä aika. Mielelläni tuntisin tämän saman tunteen ennen 40-vuotissyntymäpäiviäni.
