Ei osannut moni aavistaa millainen jymypaukku eduskuntavaalit 2011 tulevat olemaan. Timo Soinin ilme ennakkoäänien julkaisun hetkellä paljasti, että edes puoluejohdon tasolla ei uskottu näin suureen menestykseen. Kansa on puhunut. Demokratia toteutui jälleen. Perussuomalaisten vaalimenestys on ollut puheenaiheena ympäri maailman ja True Finns –puolue on nostanut tunnettuutensa aivan uudelle tasolle.
Perussuomalaisten hehkutus sikseen. Mielestäni myös kokoomuksen nousu eduskunnan suurimmaksi puolueeksi ensimmäistä kertaa ikinä on hehkutuksien arvoinen asia. Tämä 92-vuotias puolue nousi gallupien ennustuksien mukaisesti suurimmaksi puolueeksi ja otti ns. torjuntavoiton persumaniasta. Kaiken kaikkiaan vaalien voittaja on kuitenkin se, joka on suurin puolue ja pääsee muodostamaan hallitusta.
Tulevan hallituspohjan osalta voisin sanoa sen, että sinipuna höystettynä perussuomalaisilla ja ikihallituspuolue RKP:llä on todennäköisin vaihtoehto. Keskeisin ongelmakohta hallitusta muodostaessa taitaa olla ulkopolitiikka konkurssivaltioiden tukipaketteineen. Sisäpolitiikan osalta keskeisiä asioita ovat maahanmuutto, peruspalvelut ja eläkeasiat. Niiden osalta puolueet ovat kuitenkin enemmän samoilla linjoilla kuin tukipakettien osalta. Perussuomalaisten osalta ongelmaksi muodostunee myös pätevien ministeriehdokkaiden löytäminen. Puolueen äänirohmut Kike Elomaa ja Jussi Halla-aho ovat vahvoilla salkkuja jaettaessa, mutta mihin ministerisalkkuun kyseisillä ehdokkailla tulee olemaan edellytyksiä. Esille on nostettu myös ex-liikenneministeri Raimo Vistbackan nimi vaikka hän ei näissä vaaleissa ehdolla ollutkaan.
Edellisessä blogissani esitin toiveen nykyisen hallituspohjan säilymisestä. Päivän pähkäiltyäni tulin siihen tulokseen, että mikäli edellisessä kappaleessa ennustamani hallituspohja muodostuu, ei sekään mikään maailmanloppu ole. Mielestäni vaalituloksissa positiivisintä oli se, että perussuomalaiset jäivät kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Äänestäjien mielestä muutosta tarvitaan ja siinä mielessä perussuomalaisten nousu on ihan ymmärrettävä. Perussuomalaisten paikka on hallituksessa, mutta mielestäni kokeneemmat puolueet saavat hoitaa päävetovastuun. Tämä tarkoittaa sitä, että Kokoomus ja SDP jakanevat tärkeimmät ministerisalkut ja korkeintaan Soini saa jonkin merkittävimmistä salkuista. Ainakin ulko-, valtionvarain-, puolustus- ja oikeusministerin salkut saisivat jäädä sinipunan piiriin. Seuraavat viikot kertovat kuinka puihin tämänkertaiset ennustukset menevät.