maanantai 11. huhtikuuta 2011

Back in business - pohdintaa eduskuntavaaleista 2011

Keväinen tervehdys ja pahoittelut näinkin pitkästä kirjoitustauosta! Vuoden alku on kulunut omalta osaltani hyvin pitkälti töiden merkeissä. Opiskeluni alkavat olla opinnäytetyötä vaille valmiina, joten olen keskittynyt kokopäiväiseen työntekoon, mikä on vienyt mielenkiintoa osaltaan myös blogin kirjoittamiselta. Jokakeväinen opiskelijan huolenaihe eli kesätyöt ei ole omalla kohdallani stressannut, sillä varmistin omat kesätyöni poikkeuksellisesti jo helmikuun lopussa. Sain myös varmistettua opinnäytetyön aiheeni nykyisestä ja kesäisestä työpaikastani, joten asiat ovat siltä osin erittäin hyvässä jamassa.

Yksi syy pitkään kirjoitustaukooni löytyy myös siitä, että sopivia kirjoitusaiheita ei ole kovasta yrityksestä huolimatta löytynyt. Näin kevään ja eduskuntavaalien kynnyksellä ajattelin kyhätä jonkin näköisen kirjoitelman vaaleista ja vaalien kynnyksellä mietityttävistä asioista.

Aina vaalien lähestyessä esiin putkahtaa jos jonkin näköistä ehdokasta, joista ei ole kuullut koskaan aikaisemmin. Myös entuudestaan eduskunnasta tuntemattomia puolueita pyrkii tälläkin kerralla useampikin puolue. Päämielenkiinto kohdistunee Perussuomalaisten menestykseen/menestymättömyyteen verrattuna kolmeen suurimpaan puolueeseen. Itse kiinnitin ehdokastani valitessa huomiota ehdokkaan puolueen lisäksi muutamaan itselleni tärkeään seikkaan.

Koen itselleni erityisen tärkeäksi muun muassa lasten ja nuorten hyvinvoinnin. Suomen tulevaisuus hyvinvointivaltiona perustuu jatkossa entistä enemmän niihin ihmisiin, jotka ovat tällä hetkellä alle 25-vuotiaita. Eläkeläisten määrä jatkaa koko ajan kasvuaan ja työvoiman määrä vähenee nykyisestään. Ongelmia tuottavat jatkossa niin työvoiman riittävyys ja tuotantokyky kuin eläkkeidenmaksukyvyn varmistaminen. Tapetilla on niin eläkeiän nosto kuin nykyisten työläisten eläkemaksujen kasvattaminen. Nuoret pitäisi päättäjien mielestä saada myös entistä nopeammin työelämään.

Toinen merkittävä asia ehdokkaan valinnassani oli tietynlainen ympäristöystävällisyys sekä omien lähialueideni hyvinvoinnin varmistaminen. Turun seudulla tärkeitä ydinkysymyksiä on työpaikkojen varmistaminen Turun telakan ja Salon Nokian tehtaan irtisanomisten jälkeen sekä esimerkiksi Turun kaupungin heikohkon rahatilanteen myötä ongelmaksi muodostuneiden peruspalveluiden (mm. koulutus ja sairaanhoito) tarjoamisen varmistaminen. Koen niin sanotun kestävän kehityksen erittäin tärkeäksi jokaisella päättämisen tasolla, niin eduskunnassa kuin kaupunginvaltuustossa. Kaikessa päätöksenteossa pitää olla taustalla se ajatus, että kyseinen päätös kestää pitkällä aikavälillä eikä tehdä lyhyitä väliaikaisratkaisuja. Myös yleinen tietämys ja osaaminen talousasioista ja tietynlainen yrittäjähenkisyys ovat omalla kohdallani pelkkää plussaa. J Koen yrittäjyyden kannustamisen myös tärkeäksi osaksi seuraavan eduskunnan työnkuvaa.

Oman ehdokkaani olen jo valinnut ja häntä myös äänestänyt. Tarkoitukseni oli herättää mielipiteitä liittyen oman ehdokkaan valintaan ja ehdokkaan valinnan motiiveihin. Mielestäni äänestäminen on jokaisen ihmisen perusoikeus, joka ehdottomasti kannattaa käyttää hyväksi. Jos jaksaa hieman perehtyä eri ehdokkaisiin ja tehdä ajatuksen kanssa vaikkapa ylen vaalikone, voi olla jo hieman varmempi äänensä oikeasta kohteesta. Ottamatta kantaa sen enempää puolueisiin tai ehdokkaisiin, toivon nykyisen hallituspohjan ja hallituspuolueiden pysyvän samana ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti