Moikka kaikille!
Tuntuu siltä, että pää räjähtää! Tämä voi johtua juuri alkaneesta talven ensimmäisestä flunssastani tai siitä, että viime aikoina on tullut pohdiskeltua normaalia enemmän syntyjä syviä. Pohdiskelujeni kohteena on ollut kaikkea aina elämän tarkoituksesta ja mikä minusta tulee isona -pohdinnoista paljon vähäpätöisempiinkin asioihin. Tuli sellainen tunne, että tarvitsee jakaa kyseisiä mietintöjä myös muille ihmisille, joten sen takia aloin siis kirjoittamaan tätä blogia.
Eli ensi alkuun muutama sana minusta ja sen kautta myös hieman taustaa "Elämäntapahedonisti" nimivalinnalleni. Olen 23-vuotias mieshenkilö Turusta, jolle kaikenlainen asioiden pohdiskelu tuntuu olevan hyvin jokapäiväistä puuhaa. Koen ylenpalttisen pohdiskeluni ja asioiden analysoinnin johtuvan yksinkertaisesti siitä, että haluan itselleni selkeitä tavoitteita ja päämääriä, joita saavuttaa tai olla saavuttamatta tulevaisuudessa. Tarkoituksenani on siis tavoitella niitä "oikeita" asioita, joiden saavuttamisen jälkeen ei kuolinvuoteella tule sellainen "I´ve waisted my life -olo".
Elämäntapahedonisti -nimi syntyi ihan vain hetken mielijohteesta, mutta näin tarkemmin mietittynä se kuvaa minua enemmän kuin hyvin. Koen elämän olevan tarkoitettu asioista nauttimiseen tavalla tai toisella. Itse saan nautintoa useiden eri aistien välityksellä esimerkiksi hyvän ruuan, musiikin ja näkemieni asioiden muodossa. Kaikki tekemiseni ja pohdiskelemiseni perustuvat tai johtavat useinmiten aina oman elämänlaatuni parantamiseen ja sitä myöten myös ns. nautinnollisempaan elämään.
Tässä lyhykäisyydessään taustoja blogilleni, toivottavasti en ole pohdintojeni kanssa yksin!
- Elämäntapahedonisti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti