maanantai 6. joulukuuta 2010

Raha ja motivaatio

 Moi!

Pikaisen esittelyn ja omien blogin kirjoittamiseen liittyvien motiivien kertomisen jälkeen päästään viimeinkin itse asiaan. Ajattelin ottaa ensimmäisen varsinaisen kirjoitukseni aiheeksi rahan ja motivaation. Vaikka kaikki eivät sitä haluakaan myöntää, raha on mukana melkein kaikessa ihmisen tekemisessä, tavalla tai toisella. Hyvässä ja pahassa. Omalla kohdallani raha on se väline, joka mahdollistaa tai tulee mahdollistamaan useampia ja monimuotoisempia keinoja nauttia elämästäni. (Kirjoittamani asiat antavat minusta ehkä hieman itsekkään ja ahneen kuvan oman edun tavoittelijana, mutta kumoan kyseiset harhaluulot tekstin edetessä. Eli pliis odottakaa vielä hetki ennen kuin tuomitsette) J

En suinkaan koe, että rahalla saisi ostettua onnea. Onnellisuus tulee useinmiten täysin muuta kautta. Tosin mielestäni raha usein edesauttaa ainakin tiettyyn pisteeseen asti onnen tavoittelussa J Pääpiirteissään raha on vain se pakollinen paha, joka avaa uusia nautintojen mahdollisuuksia. Motivaationlähteenä raha on aina välietappi matkalla kohti sitä todellista tarvetta, joka voi olla ihmisestä riippuen esimerkiksi arvostuksen, vallan tai valinnanvapauden tarve. Maslow´n tarvehierarkia kuvaakin mielestäni erittäin hyvin ihmismieltä ja antaa kokonaiskuvaa siitä mitä ihminen oikeasti tarvitsee.

Abraham Maslow tutki aikanaan ihmistä motivoivia seikkoja ja totesi ihmisillä olevan tiettyjä perustarpeita, jotka tulee täyttyä ennen kuin ihminen voi kuvitella täyttävänsä muita tarpeitaan. Oheinen kuvio kuvaa ihmisen tarpeet perustavimmasta tarpeesta ns. vähäpätöisimpään. Alimpana ihmisen fysiologiset perustarpeet ruuan, veden, hengittämisen ja unen muodossa. Mitä ylemmäs mennään, sitä jalostuneempia tarpeet ovat. Ylimmäisenä on itsensä toteuttamisen tarpeet mm. luovuuden, ongelmien ratkaisun ja moraalisuuden muodossa.




Koen, että omalla kohdallani tällä hetkellä tärkeimpiä ja ajankohtaisimpia ovat suurinpiirtein toiseksi ylimmän tason asiat. Huomaan perustarpeitteni täyttyneen, mutta elämällä ei vielä varsinaisesti ole sen suurempaa sisältöä. Motivaatio ylimmän, toisiksi ylimmän ja osittain myös vielä kolmanneksi ylimmän tason asioiden täyttymiseen on kuitenkin suuri. Mielestäni asioiden pohtiminen näin yksinkertaisen kaavion kautta on hieman ongelmallista, sillä ihmistä motivoivat asiat eivät koskaan ole näin yksioikoisia. Maslow´n teoria antaa kuitenkin hieman pohjaa omille pohdinnoilleni siitä, mikä ajaa ihmistä eteenpäin.

Nyt voisin heittää muutaman vasta-argumentin koskien omaa ahneuttani ja oman edun tavoitteluani. Myönnän olevani siinä mielessä ahne, että pyrin täyttämään ensin omat tarpeeni ennen kuin edes mietinkään muiden tarpeita. Saan kuitenkin suurta nautintoa auttaessani myös muita. Koen kyseisen tunteen korostuvan myös sitä myöden mitä paremmin omat tarpeeni ovat tyydytettyinä. Tällä hetkellä muiden auttaminen ja tarpeiden tyydyttäminen on jäänyt kavereiden auttamisen, verenluovutuksen, UFF:in vaatekeräykseen ja SPR:n keräyksiin osallistumisen tasolle.

Pakko mainita vielä Saiturin blogi, joka pureutuu säästämiseen jopa pelottavan tarkasti ja antaumuksella. Oma rahankäyttöni on hyvin hillittyä ja harkittua, joten on kiva huomata etten ole kyseisen luonteenpiirteeni kanssa yksin. Siinä tähän hätään mietteitä aiheesta raha ja motivaatio. Kritiikkiä ja mielipiteitä otetaan ilolla vastaan! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti